No niin! Nyt polkastiin uusi harrastus käyntiin!

Viestiä kouluttamassa Katriina ja Tomi Nummela.
Kalevi oli todella hämmästynyt tästä hölmöilystä. Tehtiin ehkä heti virhe, kun otettiin ensimmäinen juoksutus polulla. (Toisaalta hyvä, että tuli tehtyä se juuri kurssilla, eikä yksinään jolloin siitä olisi tehty ongelma...)

Eli.
Mira vei K:n 20-30m polulla eteenpäin, mun jäädessä huutelemaan. K vilkas pari kertaa taakse ja Mirakin vielä näytti, että mihin jäi?, mutta herra K oli sanonut Miralle aika tylyyn sävyyn, että sinne jäi, so what?
Sitten kun Mira koitti lähettää mulle, K paineli metsään etsimään ukkoja. Oli jo matkalla katsellut metsään äijiä etsien. Sain huudettua luo, mutta kyllä se oli vähän kuin olis käskenyt tyhjältä pois..
Miralle lähtö sujui vähän paremmin (vaikkakin olisin luullut sen toimivat paaaljon paremmin?!), pieni lenkki metsän kautta ja sitten Miralle. Sitten vähän pidemmällä välimatkalla mun piti jo käydä ihan näyttäytymässä K:lle, kun se ei tajunnut lähteä mun luo.. Noh, ilmaisuja ei sentään ehtinyt tehdä... :-)

Kalevista oli taatusti ihan sekapäistä touhua etsiä äijiä keskilinjalta (sitähän se polku sille tarkoittaa), eli ei enää kertaakaan mitään polkujuttuja.

Hakutreenien ja viestitreenien välille pitää heti alusta alkaen (tai etenkin juuri alussa) tehdä mahdollisimman isoja eroja. Alkurutiineihin ainakin liitetään heti ekasta treenistä lähtien metsässä hiljaa odottelu.
Ja mikäs sen mukavampaa; istutaan keskellä polutonta metsää kaikenlaisten mönkiäisten ja lentäväisten seurana, koirat kiinni puussa kaukana toisistaan ja hiljaa pitää olla. Ainakin kymmenen minuuttia.
Tinkan ja Kalevin hermo saattaa kestää, mutta entä Jossun ja Miran???
Taas kerran; koiraihmiset on pimeitä.