Päätin sitten päivittää blogia... Taaaas... ;-)

Jos pääsis taas treenaamisen makuun. Ja jaksais vääntäytyä Ollin kanssa Tokon avoimeen, Kalevin kanssa syksyllä (ehkä myyyyöhäissyksyllä) viesti-/hakukokeeseen ja Ollin kanssa joskus vielä EK1:seen. Kalevin agilitykisakorkkaus on puomia ja keinua vaille. Ehkä vielä tooosi kauan.

Mutta nyt ryhdistäydytään.

O
Agility sujui yllättävän kivuttomasti, Oltsaa oli paikoin ihan kivakin viedä. Putken pimeät kulmat tosin ei vaan suju. Ei sitten millään. Eikä sillä edelleenkään ole mitään hajua siitä, missä mä oon ja mihin suuntaan pitäisi kääntyä kun tulee ulos putkesta. Nämä asiat on siis hyväksyttävä ja lopetettava Ollin niillä kiusaaminen.

Pohdin hieman Ollin tokouraa ja tulin päätökseen, etten aseta tavoitteita TK2:sta pidemmälle. Joten ei muuta kun kokeilemaan ruutua (kun ei ole enää mitään menetettävää...). Tein pari kertaa tolppaa niin, että laitoin namin tolpan taa ja pysäytin seiso-käskyllä. Sitten otin yhden luoksetulon ruutuun. Sen jälkeen jätin koiran tolpalle ja kävin näyttämässä maata ruudun keskellä ja menin lähettämään koiran tolpan vierestä ruutuun, pysäytin seis-käskyllä.

Sitten ei kun koko homma; 15 askeleen päästä lähetys tolpalle ja tolpalta ruutuun. Siis "tolppa" > "seiso" > käsimerkki ja käsky "ruutuuu" > "seis".
Ei se ihan keskelle ruutua jäänyt, mutta sisään kuitenkin. Jeij. Ei Ollille tarvi näyttää kuin kerran.
Eri asia onkin sitten se, että tekeekö se sitä toista kertaa... Pikku tauon jälkeen siis uusintayritys, joka menikin sitten (odotetusti) ihan poskelleen. Tuloksena yksi rikkinäinen ruutumerkki (Citymarketin muovikulhot ei kestä tassulla läpsimistä, reklamaation paikka?) ja ruudusta miljoona kertaa ulos valunut koira. Noh, tulipahan naurettua taas Oltsamiehelle. Tai luultavasti Oltsamiehen kanssa... ;-)

K
Viidellä hypyllä ja putkella kaikenlaisia kuvioita. Hyvin se kulkee näissä lähellä olevissa pyörityksissä, pitäis ehkä ruveta nyt sitten kattomaan vähän itsenäistä etenemistä ja kauempaa ohjaamista. Pimeät putkikulmat on Kaleville helppo homma ja putkeen kyllä menee itsenäisesti kaukaakin. Vähän on vielä sitä ongelmaa, ettei tekis viittä-kuutta estettä pidempää pätkää ilman palkkaa vaan tulee vaan huutamaan mun jalkojen juureen. Noh, ehkä se ratkeaa ihan vaan sillä, että päästään ottamaan niitä kontaktejakin mukaan.
A sujuu loistavasti, ylösmenokontakti on pysynyt mielessä niiiiiin hyvin. Läiskii etutassujaan kontaktille niin iloisena ja varmana, että.
Koskahan sen puomin aloittaisi...? *shame*

Kosketusalustaa treenattiin lopuksi ja kyllä se on jotenkin monimutkainen asia herra K:lle. Näyttää kuin se kyllä tietäisi mitä pitää tehdä, mutta koittaa silti veikkailla kaikkea muuta siihen sekaan. Ehkä se sitten tosiaan vaan vaatii paljon enemmän treeniä kuin Olli.
Mutta on se vaan onnellisen näköinen koira. :-)